torstai 2. marraskuuta 2017

Teatterin keskellä yksi kala hukkui.
Se oli bussipysäkin ihmisten välissä kokenut kuolemansa,
soulin soidessa,
se itki sängyssä lopulta. 
Tässä kaupungissa sai kaduilla itkeä silmät päästänsä,
eikä yksikään kysyisi mitä on tapahtunut.
Saa kertoa lääkärille miten ajattelee kuolemaa
ja se kertoo, että kyseessä on elämäntaito kysymys.
Ei ihme, että jotkut kalat kuolevat.

Ja miksi teatteri tappoi tämän kyseisen kalan?
Koska teatteri on kiva lavalla,
mutta kaverin toimesta se sattuu.
Kalat kuolevat kun teatteri tulee alas lavalta,
kun se jonka silmiin katsoo toivoen,
katsoo takaisin roolihahmona.
Ja leikkii aitoutta.
Ei ihme, ettei kaikki kalat selviä.

Ei tälläiseen mereen luotu järvikaloja,
ei ole sellaista kalan koneistoa.
Se on rumaa touhua,
kun toiset saavat puhua 
menestyksestä ja rakkaudesta,
mutta järvikala meren pyörteissä
jää jalkoihin sen kasvottomuudessa.
Tänään kuoli yksi kala,
mutta syntyi toinen.
Haluan uskoa niin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti