torstai 24. elokuuta 2017

Säännöllinen Jumalanpilkka ja yhteiskuntasekoilu

En ole kovin hyvä kirjoittamaan hyviä juttuja, siis mielenkiintoisia ja merkityksellisiä. Tänään puhuttiin pöydässä kuninkaallisen sivistyneesti propagandasta ja leijailin mielessäni mielenkiintoisille sivuraiteille, joissa ehkä ymmärrettiin hivenen ihmistä. Ja maatessani joogan jälkeen olohuoneen lattialla minä mietin omia tasojani pään sisällä ja olkoon se siitä johtuvaa, että sisukset ovat osittain vaaleanpunaisia, niinkuin huulet, niin pääni sisällä oli vaaleanpunaista ja lämmintä. Otin sen suurena eleenä kaikkeudelta, koska olisihan siellä voinut olla myrkynvihreää ja hyistä. Kaikista kammottavinta olisi ehdottomasti ollut, jos siellä olisi ollut heleän sininen taivas, pelto ja aurinko keväisen kirkkaasti, ei yhtään liian paahtavisti tai meksikolaisesti (tiedättehän elokuvat, joissa meksikoon mentäessä kuva helähtää keltaiseksi). Tämä ei nyt johda mihinkään, mutta sitä sattuu.

Viime aikoina olen ollut Risto Reipas naisellisuutena. Oikea kunnon ihmisen perikuva. Kuunnelkaapa: minä olen imuroinut kerran viikossa, tiskannut ja pessyt pyykkiä, syönyt, käyttänyt alkoholia kohtuudella, pysynyt erossa hankaluuksista, saanut työpaikan, järjestellyt elämäni jotakuinkin kuntoon. Ja sitten vastapainona olen pohdiskellut ankarasti vaihtoehtoja ja pelkuruuksia. Alan ehkä pikkuhiljaa olla valmis siirtymään pelkurillisuudesta suuriin tekoihin ja kenties jopa hulluuteen. Olen odottanut tätä tunnetta kauan ja sinnikkäällä työllä ja henkilökohtaisen elämän katastrofeilla alan saavuttamaan sitä, mitä hulluus vaatii. Minusta tuntuu, että olen pysäyttämätön, mikä on täysi valhe. Luultavasti jokin aivan pikkuriikkinen vastoinkäyminen riistää minulta tämän sekopäisyyden ja valahdan takaisin melankolian syövereihin. Sepä ei kuitenkaan haittaa. Olen jo kovin tottunut tähän päähäni.

Tähän aikaan kuuluu vihan ja rakkauden punnitseminen, ihmisen ihmisyyden ja tekojen mietiskeleminen ja historian unohtaminen. Inhimillisyys ja humanistinen edistyksellisyys on hämmentävää, sillä ei tunnu olevan rajoja, eikä se ehkä haittaakaan. Nyt kaikki, jotka ovat keksineet jotakin uutta ihmissuhteiden rintamalla, kokeellisesti testailee erilaisia parisuhteen malleja, ihmissuhteen hoitoja ja muita sellaisia. Se on ihan okei, koska jotkut täällä puristavat rystyset valkeina perinteisistä kuvioista ja arvoista kiinni. Murisevat, jos joku tekee eritavalla, koska se on aina kovin uhkaavaa. Entä jos ne ennen suositut arvot kääntyvätkin marginaaliksi ja kaikki ne monogamiset ja perinteiset miesnaisasetelmat alkavatkin olla harvinaisia? Entä jos niitä, jotka noudattavat edelleen nainen keittiössä ja mies duunissa meininkiä, aletaankin katsomaan aivan kieroon? Keittiöön lähetetään partio itsenäisiä naisia, jotka ensin suihkuttavat pippurisumutetta miehen silmille ja haukkuvat sen sovinisti siaksi, joka pyrkii vain alistamaan ja sitten Kaija Koota hyräillyt rauhallinen nainen keittiöstä riuhdotaan ulos ja sen vaatteet pakataan kassiin. Nainen kuskataan itsenäistymisen leirille, josta palautuu vapaamielinen, itsenäinen uraohjus, joka suostuu vain avoimiin suhteisiin, palkkaa robotin siivoamaan ja oikeastaan hommaa ihan oman asunnon. Tämmöiset asiat varmasti pelottavat.

Nykypäivässä kuuluu taata seksuaalista vapautta, individualistista itsen rakastamista, vapautumista vuosia kestäneistä häkeistä. Tungetaan glitteriä, värejä, outoja vaatteita ja poseerataan miljoonissa kuvissa korostamassa sitä vapautumisen riemua. Jokainen saa olla, mitä ikinä vain tahtookaan, mutta tietysti tietyin varauksin. Esim. ei saa olla mies, joka toivoo kotiäitiä. Onhan se nyt ihan naurettavaa haluta perinteisiä arvoja vapauden murroksessa lilluvassa yhteiskunnassa. Se on takapajuista! Niin kuin on takapajuista haluta asua maalla, kaupungissa se olisi niin ekologista! (huomautus: on oikeasti ihan järkeviäkin rajoja, ainakin useimmilla) Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama mitä ihmiset makuuhuoneessaan puuhaavat, en ole uskonut Jumalaan vuosikausiin ja olisi hämmentävää, jos Jumalaa vahtaisi ihmisten touhuja silmäkovana ja laittaisi helvettiin, ne jotka luonnostaan olivat omanlaisia, jumalankuvia, tehtyjä sellaisiksi. Jumala olisi ihan friikki, suorastaan tekopyhä pamaus ja tämä maailma saisikin mennä Saatanalle, joka ymmärtää selvästi paremmin ihmisen olevaisuutta, kuin Jumala. Saatana tajuaa, tiedättekö, että jos sydän vetää samansukupuolisen tykö, niin silleen se sitten on. Jumala on siis friikki sen takia, että ensin se luo ihmisen, jolla on halu, jota Jumala vihaa ja sitten haluaa, että ihminen taistelee elämänsä halua vastaan ja on onneton. Siis eikö ole aika sekopäistä? Eläimetkin tekee semmosia homostelujuttuja. "Sivistynyt" ihminen ei oikein osaa muokkailla sivistyksensä muotoja, koska pyrkii ihan naurettavien ennakkoluulojen kautta pitämään nuo riettaat olennot kurissa. Pahoinvointi on luonnollisesti taattu.

Minä siis en ole mikään tuomitsemaan tai sanomaan, en ala tuominnan polulle edes vaikken ymmärrä tätä sukupuolenkokemisjuttuja. Se johtuu ihan siitä, etten itse ole koskaan kokenut sellaisia tunteita. Minulla on miehisiä ja supernaisellisia piirteitä ja olemuksia ja olen niiden kanssa jonkinsortin häiriintyneessä harmoniassa. Ulkoisesti olen kyllä ihan nainen ja tunnen paljon samaistumisia joihinkin naisiin, en kaikkiin, minulle on omat samaistumisen maailmani. En ole odottanutkaan, että minun tulisi samaistua koko naiseuteen, kaikkiin, jokaikiseen naiseen. Minun on siis hankala ymmärtää sitä, mutten tuomitse toisen kokemusta ja toimenpiteitä, mitä toinen tarvitsee. He ovat varmasti soveltaneet itsekritiikin ja syvällisen tutkimisen moninaisia muotoja ja tulleet tulokseen. Toivon ainakin niin. Voin kuvitella helposti, miten hankala on jonkun joka tykkää tuomita (ihmisillä on semmoinen taipumus, myös minulla, mutta koitan parhaani mukaan olla sen kanssa vahingoittamattomassa yhteistyössä) suhteuttaa itseään tähän yhteiskuntaan. Se on varmasti ihan hullua! Ihan hullua, miten vuosituhansien jako naisten ja miesten välillä tulisi lopettaa ja kun itse kokee olevansa täysin mies, kaikkine stereotyyppeineen tai täysin nainen omine klassisine kliseineen. Pelottaa taas, että entä jos minun minuutta aletaan ihan vihaamaan, eikä yhtään osaa olla missään!

Tässä oli muutamia juttuja jotka tässä ympärillä ihmisiä kovasti ihmetyttää. On myös yksi asia, joka vähän itseä kiristää. Tämä rakastamisen pakotus! Joka puolelta toitotetaan kuinka tulee rakastaa ja rakastaa kaikkea mitä täällä saakaan aikaan. Kaikki kritiikki omia toimintoja kohtaan tulee ottaa vihapuheena, koska itse on oikeassa ja kun tekee paskatkin tekonsa rakkauden tähden ja antaa vaan anteeksi itselleen, niin kaikki on just niinkun pitää. Rakastaa ja rakastaa. Armo on hyvä, anteeksi antaminen on hyvä, mutta totuus on *rumpujen pärinää* ETTÄ IHMISET OVAT VÄLILLÄ TODELLA PERSEESTÄ VAIKKA KUINKA RAKASTETTAISIIN ITSEÄ JA MUITA! Siinä se. Joskus on kammottavaa ymmärtää miten huono on, joskus on pakko vaan tajuta, ettei tarvitse olla narsisti ollakseen vähän paska välillä. Se on ihan okei ja välillä on ihan okei suuttua itselleen, muuten sitä vaan kieppuisi niissä valheellisissa illuusioissa rakkaudesta ja maailmasta. Omia valintoja voi kehittää, omaa itseä voi kehittää ja saa välillä vähän vihatakin. Kunhan muistaa, että armo kaikessa on aika kiva juttu.

Näinä päivinä kun maailma on aika hullu ja hullutteleva ja ihmiset täällä kilpailee about kaikella ja pyrkii esittämään totuuksia mitään tietämättöminä (täällä eräs bingo) ja jengi alkaa uskoa litteään maapalloon ja ja ja. Siis onhan meno mennyt jo aika villiksi! Luotijuna on huristellut ohi päätepysäkin, joten nyt vaan tutkaillaan, että millon kiskot loppuu tai seinä tulee vastaan. Eihän se välttämättä tule, mutta vähän tuntuu vauhti kiihtyvän. Täällä kun pitää uskoa johonkin ja pelkkä tarkkailu ja mitäänsanomaton maailmallisten vibojen fiilistely ei tule kuuloonkaan. Tähän mielipiteiden tulvaan tuon täten oman aivan yhtä arvokkaan mielipiteeni, jonka mukaan tämä kaikki on jo niin monimutkaista ja ihmiset ei kuitenkaan tuosta noin vaan muuta olemistaan ja tapojaan, joten mitäpä tässä enää on tehtävissä. Tehkää mistä tykkäätte, mutta kelailkaa mitä teette. Joo.  Se on nyt mottoni näihin aikoihin: olkaa valppaana, lukekaa lisää ja olkaa kriittisiä rakastajia, joiden sydämissä on vapautta ja armoa, sekä realistista järkeä. Ei vihaa, mutta jos tilanne on absurdi, niin rakentavaa kritiikkiä. Joo. Eli siis kertaukseksi, miettikää mitä teette ja miksi, koittakaa reflektoida itseänne ja olla yhteydessä siihen lihasäkkiin joka pelkää tai vihaa tai rakastaa ihan liikaa, siihen lihasäkkiin jonka olette Jumalan armosta saaneet.

Peace out, olen seonnut vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti