maanantai 28. elokuuta 2017

MITÄ TEHDÄ, KUN HAUSKAN VIIKONLOPUN JÄLKEEN HERÄÄT MAANANTAI AAMUNA AHDISTUKSEEN JA NIHILISTISEEN EKSISTENTIAALISEEN KRIISIIN?


Kokeneena juopujana ja monesti maanantai aamuna edellä mainitulla tavalla heränneenä, tunnen velvollisuutta ratkaista tämän mysteerin, joka varmasti monia kaltaisiani piinaa. Hauskan viikonlopun, jonka aika viini on virrannut kuin antiikin kreikassa ja sielu on puhdistettu erilaisilla tekniikoilla ja sittemmin liattu muilla tempauksilla, jälkeen voi arkeen palaaminen tuntua erittäin vastenmieliseltä. Myös dopamiinin puutos, fyysinen väsymys ja morkkis piinaavat ihmissielua ja sen reipasta olemusta noina maanantaiaamuina. Joten tässä olkoon oma reseptini eheytymiseen, korjaantumiseen tai edes jonkinmoisen järjen saavuttamiseen. Toivottavasti se auttaa.

Alkuun tunnustellaan lähtökohtia. Jos samaistut seuraaviin kohtiin, niin tämä voi toimia sinullekin:

1. Krapulasi on vähintään kaksipäiväinen ja -vaiheinen. Ensimmäisenä päivänä fyysinen pahoinvointi jyllää ja henkinen olosi on vielä vain turta ja uupunut. Oksennat, nukut, pääkipuilet, makaat ja voisit syödä puolet maapallosta. Alkoholi poistuu verestäsi fyysisesti kiduttaen. Toisena päivänä olet fyysisesti jo paremmassa kunnossa, luultavasti nukkunut jo jonkin verran ja vain hieman pahoinvoiva. Päässäsi kumisee ontot ja pelottavat ajatukset. Et jaksaisi enää tehdä mitään, elämäsi tuntuu surkealta yritykseltä, millään ei ole mitään merkitystä. Olet ahdistunut, tunnet surua ja epätoivoa, jos tunnen ollenkaan. Aamua voisi kuvailla hyvin rumaksi ja asuntosi on likainen viikonlopun iloittelun jäljiltä (et todellakaan jaksanut edellisenä päivänä siistiä kuin joitakin akuuteimpia kaaoksia). Makaat sängyssäsi pitkään, jos mahdollista ja mietit, miten elämästäsi tulikin niin huonoa. Jokainen viikon tehtävä tuntuu päässäsi valtavan suurelta ponnistelulta ja jokainen pienikin huoli velloo ajatuksissani jäykistäen ruumiisi.

2. Sinä olet tunteellinen ylipäänsä ja vähän huono käsittelemään kaikkia tunteitasi. Et aina ymmärrä mistä ne johtuvat ja elämän pienetkin muutokset ja vastoinkäymiset uuvuttavat sinua. Tunnet usein samaistumista eritysherkkiin tai luokittelet iseäsi niin. Ympäröivä maailma ja fyysinen vointisi heijastelee voimakkaasti mielesi laatuun ja sinun on hankala hallita näiden vuorovaikutusta. Menet helposti erityisesti negatiivisten tunteiden sydämeen ja annat kaiken mennä ihosi alle. Kärsit paljon ns. turhasta ja pidät valittamisesta. Elämänkatsomuksesi usein kääntyy pessimistiseksi, kärsit helposti ahdistuksesta (jopa ahdistuneisuushäiriön tasoisesti) ja olet usein hyvin huolestunut.

3. Pidät itsesi huoltamisesta ja haluat vaikuttaa omaan sangen surkeaan mieleesi, vaikket aina tietäisi miten tehdä sitä. Kaikesta huolimatta olet halukas muutoksille ja valmis näkemään vaivaa ja jos et vielä aivan sitä, niin olet halukas pääsemään mielentilaan, jossa haluaisit tehdä näin. Pidät uuden oppimisesta, itsesi kuuntelusta ja ilman krapulaa ja hyvinä päivinä elämä voi olla sinulle usein myönteistä ja innostavaa. Haluat tehdä paljon asioita maailmalle, itsellesi ja elämällesi ja kovasti rakennat merkityksiä päivillesi.

4. Sinulla on paljon aikaa onnistumiseen. Eli tätä ei ehkä voi kiireessä 20 minuutissa suorittaa. Vapaapäivä tai iltavuoro on vallan mainio alusta henkisestä krapulasta toipumiselle.

Viimeiseksi tarvitaan vielä uskoa. Sinun tulee uskoa, että keho, mieli ja ympäristö ovat yhteydessä toisiinsa, jokainen vaikuttaen omanlaisissa tavoillaan. Näin sinun on helpompi ymmärtää, miten yksinkertaiset asiat voivat vaikuttaa mieleesi ja maanantai aamun kriisiisi. Sinun on hyvä myös uskoa, että pääset kriisistä pois ja uskoa, että yksinkertaisilla teoilla voit ratkaista pahaa oloasi. Halu ja usko ovat keskeisimmät asiat joiden kanssa ja joita hyötykäyttäen työskentelen krapulani pois ahdistuksesta seesteiseen normaaliuteen.

Aloitetaanpa siis yksityiskohtainen resepti kamppailuun, jonka saatat hävitä, muttei se haittaa. 


Aamulla, kun vielä makaat hämärässä ja käynnistelet päivääsi, sinun on hyvä valmistautua tekemään töitä. Olet jo oppinut, että krapulasi on toisena päivänä varsin henkinen. Tunnet olosi todennäköisesti:
- väsyneeksi
- masentuneeksi
- ahdistuneeksi
- nihilistiseksi
Sinun on hyvä ensimmäisenä alkaa hyväksyä, että tähän sinä olet tullut. Yksinkertaisesti tunnustaa universumin sekopäisyydelle, että tälläkin kertaa alkoholi ja hauskanpito veivät aivoistasi mielihyvän ja jättivät jäljelle raadon. Anna armoa itsellesi, äläkä pakota itseäsi olemaan iloinen. Sinusta tulee ehkä vielä surullisempi, jos väkisin koitat runnoa pahoinvointisi taka-alalle. Ole ihan reippaasti hetki sitä karseutta. Anna sen ravistella ruumista ja nuku, jos mahdollista, 10 minuuttia lisää. Selaa hieman puhelinta ja sitten, kun tunnet olevasi jotenkuten hereillä, nouse ylös.

Ensimmäisenä suorita ehdottomat pakollisuudet, kuten vessassa asiointi ja lemmikkien hoitaminen. Niiden jälkeen mikään ei ole ehdotonta tai pakollista, joten voit pakollisten tulikokeen jälkeen kuunnella itseäsi. Kotisi saattaa näyttää hirvittävältä läävältä ja tunnet ahdistusta jo siitä (jos siis pidät suhteellisen järjestyksellisestä tai/ja siististä kodista). Anna anteeksi sotkullekin ja ole Jumala antaen armoa sen syntiselle olemassa ololle.

Aloita yksinkertaisesta tehtävästä, kuten kahvin keitto. Itse myös pidän aamukahvin nautiskelusta, joten se parantaa mieltäni mikroasteen. Juo paljon vettä ja keskity elämän edellytyksiin:
SYÖ <3
JUO <3
HENGITÄ <3
Kotisi olkoon mitä vain, mutta kun keskityt pizzantähteisiin, aamupuuroon tai leipiin ja siihen kahviin, sekä vain hengittelemään, saat rauhoitettua itseäsi, energiaa kehoosi ja vointia kohenemaan. Syömättä, juomatta ja hengittämättä jättäminen on lopulta kuolemaksi, joten on jo aika selvää, että näitä kolmea kannattaa myös henkisessä kriisissä harjoittaa. Voit myös samalla hoitaa pieniä askareita siivouksen eteen, esim. kerätä roskat. Näin tunnet jo tekeväsi asioita, muttet aiheuta lisää kärsimystä tai yritä yli rajojesi. Kehoa ja mieltäsi kuunnellen hoitele asioita sitä mukaa, mikä tuntuu hyvältä, eikä hirveältä pakolta. Älä ajattele, kuinka paljon sinulla on tekemistä ja mitä kaikkea sinun on pakko tehdä, vaan ole armollinen sotkulle, sitä kuitenkin tulee joskus, eikä maailmasi kaadu siihen.

Jos pidät joogasta, niin suosittelen lämpimästi rauhallista joogaa, jossa hieman meditaatiota. Herättele kaltoin kohdeltua kehoasi ja riutuvaa mieltäsi matolla. Herättele se lempeästi hauskanpidon ja lepäyksen päivän jälkeen takaisin normaaliin suorittamiseen (heh) ja elämän vaatimuksiin. Jos siis pidät joogailun saloista erityisesti pahoina päivinä, siivoa pahimmat roskat ja sotkut maton tieltä, laita mukavat vaatteet ja keskity sen saloihin.

Joogan jälkeen pikkuhiljaa toimien tee olostasi mukavaa siivoten rauhassa, käyden ulkona pienesti kävelemässä, kuunnellen musiikkia, joka sopii säähän ja antaa kivoja mielikuvia. Itse kuuntelen folkia ja fiilistelen mökkifantasioita. Kirjoita, piirrä, katso elokuvaa, lue, tee mitä tahansa mikä ei rasita tai tunnu pakolta. Siivoile koti kuntoon monen tunnin rakastamissiivousoperaatiolla, jossa huone kerrallaan hitaasti ja kokoajan antaen aikaa itsellesi, asettelet tavarat paikalleen. Jos asut jonkun kanssa tai sinulla on mahdollisuus nähdä ihmisiä, niin näe, juttele, hengaile, halaile. Jos olosi on kovin epäsosiaalinen, laita vaikka viestiä tai sitten ole ylhäisen yksinäisyytesi seurassa ja nautiskele omasta seurasta.

Tärkeintä on siis tehdä asioita, joista pitää ja rauhassa, omaan tahtiin totutella velvoitteisiin ja asioihin, jotka tulee hoitaa. Kun kokoajan on itsensä kanssa ymmärryksessä ja yhteydessä, saa raskaat ja ahdistavat asiat tehtyä. Myös mieliala paranee, kun teet asioita, jotka merkitsevät jotakin ja teet töitä fyysisen olosi eteen. Krapulasi helpottaa ja selviät pehmeämmin takaisin elämän otteeseesi. Hauskanpitosi ei mielessäsi käänny negatiiviseksi, vaan voin iloita viikonlopun hurvituksista ja maksaa kärsimyksesi ilman kohtuutonta tuskaa.

Tiivistelmä krapulaeliksiiristäni:
- anna armoa ja anteeksi itsellesi
- kuuntele mitä negatiiviset ajatuksesi kertovat tarpeistasi
- älä pidä negatiivisia ajatuksiasi totuuksina ja lopullisina päämäärinä
- ymmärrä itseäsi ja tilannettasi
- tee asioita, joita mielesi tekee
- mietiskele, mutta älä vello

Entä jos tämä kirjoitus kävikin ihan hitosti ärsyttämään?


Kuten kaikilla, aina ei hyvät neuvot ja rakkausvinkit toimi. Joskus sitä vaan on niin perseestä. Eikä etenkään toisen antamat vinkit toimi ja tekee mieli vaan haistattaa paskaa kaikille, jotka neuvovat hengittämään ja rakastamaan, kun itseä vain ärsyttää ja masentaa. Joten, jos hyvästäkin armon yrityksestä ja hyväksymisen tavoittelemisesta huolimatta vellot yhtä pahassa suossa, niin seuraavat toimenpiteet voivat olla tarpeellisia.



1. Saattaa olla, että nämä vinkit eivät vaan ole juttusi. Tässä vaiheessa kannattaa kuunnella, mitä itse tekisi mieli tehdä ja mielellään jopa väitellä mielessään minun väitteitäni vastaan, että miksi ne ovat ihan surkeita. Ehkä sitten löytää oman suuren ja mystisen krapulaeliksiirinsä.

2. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:
- haluanko minä saada paremman olon?
- miksi en anna itseni parantua?
- miksi jään tähän oloon näin voimakkaasti?
 Jos vastaat, ettet haluakaan voida paremmin, luonnollisesti kannattaa kysyä, että miksi helvetissä. Jos vastaat, ettet jaksa/voi/osaa voida paremmin, kysy, mikä sinua todella estää? Sinä itse ja olosi, vai oikea syvä väsymys. Jos olet kipeä ja väsynyt, ymmärrä se. Nouse kuitenkin ylös ja tallustele sotkusi keskellä tehden minimitehtävät. Näin teet jo jotain ja luot uskoa itseesi ja kykyihisi. Jos huomaat, että itse vain teet hankalaksi toipumisesi krapulasta, niin kysy, miksi helvetissä teet niin. Jos et tiedä, niin pohdi, kumpi tuottaa enemmän hyötyä: vellominen ja pahoinvointi vai sitkeä yrittäminen ja hyväksyminen. Ole hetken aikaa täysi rationalisti ja totea, että on todella typerää jäädä tuleen makaamaan ja olosi ei johdu siitä, että sinua on nyt rankaistu ikuisella vitsauksella joka on syvä ja loputon masennus, vaan että aivosi ja kehosi ovat alkoholin ja valvomisen runtelemat. Jätä mielesi vellontaan ja tee yksinkertaisia asioita, joita jaksat hyvin tehdä. Pikkuhiljaa mielesikin toivottavasti aktivoituu.  Ja jos tunnet olosi sekoavaksi, niin tässäkin kohtaa yksinkertaiset teot, kehon ja mielen kuuntelu, sekä armo auttavat. Et todennäköisesti ole tulossa hulluksi, olet vain aika sippi.

Tämä kirjoitus oli täysin krapulaisen aamuni innoittama. Olin vain ihan kyllästynyt synkkyyteen, joten päätin mietiskellä ja testailla erilaisia toimintatapoja. Sain itseni todella hyvälle mielelle, joten päätin kerrankin kirjoittaa jotakin helposti ymmärrettävää. Tässä ei ole tieteellistä tutkimusta taustalla, vain oma empiirinen tutkimukseni itsestäni, joten vedenpitävyys on yhtä huono kun Tokmannin halvimmassa teltassa. Tarkoitus ei ole parantaa, enkä tiedä voiko tätä käyttää yleiseen pahoinvointiin, tarkoitus on vain saada jotain kelailemaan siinä tilassa, kun pää lyö käytännössä tyhjää ja huonoja kierroksia. Jokaisella meillä on omat tapamme päästä eroon ahdistuksesta ja epätoivon apatiasta, tämä on minun tapani selviytyä krapulan toisesta päivästä ja sen ahdistuksesta ja olen kokenut tämän toimivaksi. Sain hoidettua tänään lähes kaikki asiat ja voin yllättävän hyvin. Siinä todisteeni tämän puolesta. Rakkautta ja rauhaa kaikille, olkoon tulevaisuuden krapulapäivänne parannettavissa!


PS. Kiellän eliksiirinikäyttöä juomisen mahdollistamiseen. Jatkuva alkoholilla läträily ei ole hyväksi vaikka kuinka oppisitte parantamaan puutostilaisen kehonne. Käyttäkää tätä viisaasti, jos löydätte tästä hyötynne. Käyttäkää sitä niihin tilanteisiin, kun päätitte alkoholin kanssa viettää yön.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti