keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ratkaisu

Mulla on toisessa jalassa persikan värinen villasukka ja mä hävitin joskus tunteja sitten sen toisen sukan, joka oli yötaivaan sininen. Kuuntelen kuinka mun vasempaan korvaan osuu ääniaaltojen harjoilla pesukoneen tasaista ja mekaanista ääntä, jossa märät vaatteet pyörivät kierroksia ja vesi valuu välillä niiden päälle. Hiukset harjasin ennen suihkua ja kerran sen jälkeen ja nyt ne ovat puhtaat. Löysin veljen vanhat collarit sekalaisten ja unohtuneiden vaatteiden tyyssijasta ja ne on just semmoset että kylmällä kelillä ne hiertäisi sisäreidet kutiaville ihottumille. Mulla on ihanan yllättäjän liian iso paita, joka on pehmeä ja mukava ja voin hukkua siihen ja niihin collareihin. Villatakki ruskean sävyinen, rohkea valinta kirpparia kaheksalla eurolla. Ja mä vaan istun ja kuuntelen kuinka kone pyörii. Uuden kierroksen vanhan perään ja haukkoo vettä sen kitusiin. Se naksuttaa välillä, menee vähän lujempaa ja sitten hidastaa. Mä olen ihan romuna jotenkin, vähän niinkun aallonmurtajan rikkoma jää. Paitsi ketä mä huijaan, en ollut aikaisemmin sen ehyempi tai yhtenäisempi. Mä olin semmosta jäähilettä jo aiemmin, ennen tätä ikävyyttä. Mutta tästä kaikesta tekee surkeampaa se, että tosissaan koitin pitää piirtää ääriviivat itselle. Koitin olla kunnollinen, etenevä, johdonmukainen. Mä koitin olla sellainen joka valitsi kaikista mahdollisuuksista yhden, vaikka joka yö mun päässä kolisi, että se oli vain vastavirtaa, omaa pohjavirtaa vasten, uimista. Ja kun se kaikki vietiin, se yritys, koska se oli teennäinen yritys, niin mä näin taas punaisen taivaan rannan rajalla ja mä kuulin laulun sanat veden pinnalla ja koivun oksissa. Mä olin niin tosi surullinen ja noloissani, mutta eniten mua hämäsi, että miksi se kaikki tuntui vapaudelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti