keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Punainen

Painan käsilläni selkää keskeltä, istun päällä hajareisin. Sormeni halkovat lihaksia ja liukuvat pitkin selkää. Kämmenpohjani pureutuvat lapaluiden väliin. Piirrän selkärangan ja juoksutan sormet hiusrajaan. Katselen käsiäni lepäämässä selkää vasten punaisessa valossa. Katselen silmät sulkenutta punaisessa valossa. Painan käsilläni keskiselkää. Jos nyt kaivaisin sormillani hänen lävitse, jos rikkoisin ihon, jos puukolla veistäisin palan, mitä löytäisin. Sisällä on suonia, verta, sisäelimiä. Samoja asioita kun minulla. Voisin kaivaa hänen lävitse sänkyyn, enkä saisi vieläkään tietää kuka hän oli ja mitä hän oli. Puristan hieman kynsillä ihoa ja hän avaa silmänsä. Nostan katseeni hiuksiin. Jos rikkoisin kallon ja katselisin ulos valuvia aivoja, jos repisin silmät irti, en löytäisi sitä mitä etsin. Silloin minä seuraisin sen katoamista, poistumista, kuolemista. Kun raato makaisi sängyssäni aukaistuna, revittynä, kieron mielen janon alla puhkottuna, minä menettäisin ihan kaiken. Minulle jäisi käsiini verta ja sisäelimiä, muttei sitä mitä etsin. Pelkkää verta, sisäelimiä, nahkanpalasia ja irvikuva siitä mitä joskus halusin tutkia.

Selvästi siihen johonkin en käsiksi pääse kuorta rikkomalla. Käsiksi ei pääse verta vuodattamalla tai palasiksi pilkkomalla. Nämä kuoret ovat näkymättömät ja monimutkaiset, ja kuten olen huomannut, myös tarkoin varjellut. Ehkä olen nähnyt jo kaiken mahdollisen, ehkä kaikki on jo leviteltynä. Ajatus puistattaa minua. Kierähdän sängylle viereen ja katselen kyljelleen kääntyvää. Mitä noiden silmien takana on? Musiikki rytmittää meitä punaisessa valossa 23 neliön asunnossa. Arjessa me rytmitämme toisemme kiinni toisiimme. Tasaisesti. Kevyesti. Arasti, mutta silti rohkeasti. Olen lähestynyt häntä tullakseni torjutuksi, mutten luovuta. En tiedä koettaako hän lähestyä minua ja torjunko hänet. Harva pääsee iholle, harva näkee minut. En itse näe. Haluaisin kaivaa vatsani kohdalta, levitellä suoleni ja sisäelimeni päälleni. Haluaisin irrota tästä vankilasta, leijailla pois punaiseen. Niin, katsoin intensiivisesti punaista valoa, joka teki kaikista hetkistä kauniimpia. Ja silloin kun huone tuntui vain huoneelta ja elämä vain elämältä, minä tuijotin punaista. Voi kumpa olisi ihana olla vain punaista ja vain kosketusta. Mutta palaan nopeasti pois punaisen kaipuusta. Hautaudun jonnekin muualle tänää ja huomenna. Olen unohtanut helvetin, jota punainen ei sävyttänyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti