lauantai 12. maaliskuuta 2016

Niin kiinni todellisuudessa, että liikkuu kuin ukko avaruudessa.

Minun ja maailman välillä on rajavyöhyke.
Rajavöhykkeellä seisoo todellisuuden hahmot.
Välillä pääsen loikkaamaan maailmaan ja kun sinne menen löydän niin itseni kuin muutkin.
Sitten rajavyöhykkeen todellisuustekijät tulevat ja vievät minut takaisin.


Ja sitten minä olen siellä niin kauan kuin mitenkään pystyn.


Pääni sisällä kulkee kummallisia ajatuksia, joita minun on vaikea pukea sanoiksi. Ne sinkoilevat kimpoillen toisiinsa ja välillä tuntuu, kuin saisivat virtaa toisistaan. Ne kasvavat suuriksi ja sitten kuihtuvat pieniksi. Ne ovat kuin keuhkot, koska pian ne kasvavat taas.


Nyt.


Nyt minä istun tässä työntouhussa. Olen ahkerana, hymyilen ja jutustelen. Tämä on arkea ja kun kello valuu ylhäältä alas viiteen, minä pakkaan kamani ja kävelen ulos. Raikas talvituuli puhaltaa kasvoille ja istun lämpimään autoon. Ilta menee ja tunnit kuluvat laittoman nopeasti. Ennen kuin huomaankaan istun taas tässä hymyilemässä ja jutustelemassa. Ennen kuin huomaankaan on mennyt viikko. Ennen kuin huomaankaan alkaa uusi viikko.


Oravanpyörä.


Siten tätä kaikkeutta kutsutaan. Sitä kun juostaan siinä niin, nätisti ja ahdistuneina, mutta juostaan silti. Ei huvittaisi juosta, mutta niin se vaan, on pakko juosta. Ja sitten minä päätin pitää kesäloman ja sitten kaikki menivät hulluiksi. Ei kesällä mitään lomia pidetä! Hyvänen aika! Rahaa on tahkottava, jotta voi olla onnellinen. Rahaa on tahkottava, jotta pärjää. Pärjätä, tottakai, pitää.

Pärjääminen.

Kuka senkin määrittää? Kuka sanoo, milloin pärjää. Äiti sanoo, millon pärjää ja valmentaja sanoo painijalle, että kyllä sä pärjäät. Ja silloin kun mietin, että pärjäänkö illan yksin työvuorossa, sanon itselleni, että kyllähän mä pärjään. Onnelliset varmasti tuntevat pärjäävänsä. Jos osaa olla onnellinen kaiken seassa, tietää pärjäävänsä elämässä paljon paremmin, kuin onnettomat rahakoneet. Nekin pärjää ja ne pärjää tosi hyvin onnellisina.

Onnellisuus.

Ihmisen sisällä on jokaisella kaava. Kaava onnellisuuteen ja se löytyy sisältä. Sitä ei kukaan muu voi purkaa, kuin ihminen itse ja pahimmissa tapauksissa ihminen ei koskaan yrittänyt purkaa sitä kaavaa. Niin kuin matematiikan tunnilla minä sanoin aina ennen "mulla ei ole matematiikan tajua, oon vaan ihan huono tässä", mutta sitten kerran näin oikeasti vaivaa ja huomasin, että minulla onkin matematiikan tajua. Ja niin jokaisella, joka tosiaan yrittää, on tajua purkaa oma sisäinen onnellisuudenkaava. Se on siellä jossain, eikä sitä kukaan muu voi väittää tietävänsä. Onnellisuus, loppujen lopuksi, lähtee sieltä syvältä sisältä, kun tuntee itsensä ja tietää kaavansa.

Meni jo.

Hetki meni jo ja siitä ei saanut kiinni. Se meni tästä muistoihin ja jäi sinne niin kauaksi aikaa kuin jaksaa siellä olla. Sinä tallensit sen, laitoit arkistoon. Istut ja luet ja mietit. Mietit, että mitä luit. Mieti hetki, että äsken se meni. Äsken luit otsikon ja nyt viimeiset sanat.
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti