maanantai 16. maaliskuuta 2015

Tiedän millainen mummo tulen olemaan.

Olen jo jonkun aikaa tiennyt millainen mummo minusta tulee. Tai jos ei mummo, niin vanhus. Tästä minä sen tiedän:

Puhelin soi ja minä vastaan. Se on joku telemarkkinoija, paitsi ei myyjä, vaan pelkkä taloustiedustelija.

Puhelimesta kuuluu: "Hei, se ois Kasperi taloustutkimuksesta terve."

Minä: " No terve Kasperi taloustutkimuksesta se ois Katja täällä"

Kasperi: "heh.. Heh.. Terve.. Heh.. Terve.. Oisko sulla pari minuuttia aikaa?"

Minä: "no jos ihan lupaat että menee vaan pari minuuttia"

Kasperi: "kaksi menee"

Minä: "ai ihan tasan kaksi minuuttia?"

Kasperi: "kyllä siinä jotain sekuntin heittoja voi olla"

Minä: "okei, jos +-10s 2 min"

Kasperi: "Okei. Aloitetaan. Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?"

Minä: "wow wow, aika kevyellä aiheella aloitit. Noh tuota. Noh jaa. En minä tiedä. Mitä tähän nyt sanois. Miks kysyit noin pahan heti alkuun?"

Kasperi: "heh"

Minä: "okei sanon sitten että ei"

Kasperi: "Kiitos. *tähän kysymys SOTE uudistuksesta ja jotain Savonlinnasta*?"

Minä: "ai jatkat tällä samalla linjalla?? Voi kamala. Oon minä lehdistä lukenut, jotain jostain SOTE uudistuksesta, mutta enhän minä tiiä. Tähän varmaan pitää vastata, kun kerta mukaan lähdin. No mitä tähän nyt sanois. Okei, ehkä jatkan tuolla samalla hyvin pessimistisellä ja negatiiviseen taittavalla tyylillä ja sanon ei."

Kasperi: "Selvä. Äänestitkö vuoden -12 eduskuntavaaleissa?"

Minä: "ai äänestinkö silloin? Odotas kun mietin. Eikun. Enhän mä ollut edes 18 silloin"

Kasperi: "-13 vaaleissa?"

Minä: "ootas.. En mä ollu vielä sillonkaan 18."

Kasperi: *huokaus* "Minkä ikäinen sä olet?"

Minä: "19 mutta muutaman kuukauden päästä kyllä täytän 20. Niin. Niin sitten oon 20"

Kasperi: "Mitä puoluetta äänestät tulevissa vaaleissa?"

Minä: "Voi kamala, en oo sinne asti edes miettinyt vielä. Miks kysyt tämmösiä? Eikö yleensä taloustutkimukset oo jostain mitä TV sarjaa/kanavaa katot?"

Kasperi: "tää on erilainen"

Minä: "en minä tiiä mitä äänestäisin. Oliko ne Vihreät vielä siellä?"

Kasperi: "ai vihreitä?"

Minä: "eiei en minä vieläkään tiedä. Onko pakko tietää? tai siis onko olemassa en tiedä?"

Kasperi: "joo ei tarvii tietää. Nää olikin sitten tässä. Meni kyllä aika tarkalleen toi kaksi minuuttia"

Minä: "joo koska esitit niin hankalia kysymyksiä. Hei muuten..."

Kasperi: "hyvää illan jatkoa!"

Minä: "OK"


Eli tulen olemaan se mummo, joka aikoo hyödyntää jokaisen tilanteen, jossa on edes pieni mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen ihmiseksikin määritetyn olennon kanssa. Olen se ärsyttävä, joka haluaa puhua bussin vierustoverille, kaupan kassalle, pankin jonolle ja olen se, joka on aina edessä kun sinulla on kiire. Toki aina en uskalla, vaikka tekisi niin kovin mieli avata sanainen arkku, mutta toivottavasti vanhuuden höperyys tuo mukanaan sen rentouden, että saan toteuttaa omaa kanssakäymisen kaipuutani kokoajan ja jokapaikassa.

Tässä esimerkki kaupan kassalta.

Myyjä lukee tavaroita hihnalla.

Minä: "voi kamala miten kiva kun teillä oli tarjouksessa tuo meikinpesuaine. Mulla on just semmoinen iho, että vaan tuo kelpaa ja onpa kiva kun oli lopussakin vielä ja sit tarjouksessa!!"

Myyjä: *vaivautunut hymy* "joo kannattaa tutkia aina niitä tarjouksia"

Minä: "no oon yleensä niitä alennustarroja etsinytkin, mutta ai että, en edes tiennyt, että kosmetiikkakin voi olla hetkellisesti alennuksessa. En tarkoita niitä alennuskoreja siinä."

Myyjä: *hymyilee nätisti* "se tekee sitten 15,97"

Minä: "pitäisköhän maksaa kortilla vai käteisellä? Ootas kun katon tuon taskunpohjan"

Jono: *huokauksia, murahduksia*

Minä: "oi kato just sattu olemaan kolikkoina tuo 6e. Saat setelillä tuon kympin"

Myyjä: "kiitos"

Minä: "en tarvii kuittia kiitos. On muuten ihana kun kevät alkoi!"

Myyjä: *tervehtii jo seuraavaa asiakasta* 

Minä: " ai.. ai okei, no moimoi!"


Jostain syystä tahtoisin ystävystyä juttelemaan tuntemattomien kanssa. Istua alas ja puhua vaikka säästä. Olisi paljon tarinoita, ajatuksia ja pohdintoja, mitä tahtoisi jakaa aivan uusille korville. Joskus seison keskellä kiireistä kauppaa ja katselen ihmisiä. Saattaa kuulostaa siltä, että vaadin pikaista hoitoa lähimmässä laitoksessa, mutta totta se on. Saatan seistä kauan ja keskittyä hengittämiseen, siinä hetkessä olemiseen ja tarkkailemaan ihmisiä. Nään heidät tekemässä niiden juttujaan, pohtimassa maidon hintaa, päivän tapahtumia tai elämää. Miettimässä ruokaa, juomaa tai tulevaisuutta. Olemassa hiljaa ja yksin, keskellä kymmeniä muita ihmisiä. He ovat nuoria, vanhoja, perheitä, yksinäisiä. He ovat ihmisiä. Miten hölmöltä sekin tuntuu. Se kun on keskellä ihmisiä, mutta AIVAN yksin.

Siinä kun seison ja katson, niin mietin sitä kuinka samanlaisia me olemme. Mietin miten paljon ihania ihmisiä ympärilläni on. Mietin miten paljon ärsyttäviä. Tunnen oloni niin aidoksi, niin ihmiseksi ja niin yksinäiseksi. Mietin sitä kaikkea potentiaalia, sitä hukattua mahdollisuutta. Miksi pitää olla niin hiljaa ja yksin? Miksi minuakin nolottaa ja välillä jännittää puhua tuntemattomalle, vaikka tekisi niin kovasti mieli?

Minulla on paljon kavereita. Enemmän kun osaisin uskoakkaan. Olen kiitollinen ja nälkäinen. Tahdon lisää ystäviä, tahdon enemmän outoja ihmisiä. Semmoisia, keiden kanssa voisi pureutua maailman oudoimpiin ja kummastuttavimpiinkin asioihin. Semmoisia, jotka pohtivat kanssani mitä typerämpiä asioita. Onneksi minulla on niitäkin<3 Ja sitten kaipaan lisää ihmisiä, jotka ovat aina uusia. Joille voi aina kertoa uusia asioita. Jotka eivät tunne minua. Ahneella on paskainen loppu. Mutta nykypäivänä on kerrassaan vaikea ystävystyä. Vaikka itse olisi kuinka mahdottoman avoin, puhelias ja reipas, niin silti voi olla ettei saakkaan ystävää. En vain osaa. Ja sitten kun toinen on niin kamalan puhelias, niin sitten jää itse hiljaiseksi. Käykö kaikille potentiaalisille niin?

Sitten on vielä yksi. Semmoinen ihminen, joka on avoin, ihana ja valmis olemaan ystävä. Ja sitten kaikkia odotuksia vasten minä menen jäihin. Olen nolo, ahdistunut ja hiljainen. Vetäydyn ja tunnen aina piston itsessäni, kun mietin sitä hukattua tilaisuutta. Miksi joskus en pysty olemaan se oma itseni, vaikka niin kovin tahtoisinkin? Miksen voi rentoutua?

Nämä asiat tulivat yllättäin mieleeni. Ehkä ne piilivät siellä kauan ja tänään tuli raja vastaan. En tiedä, mutta tämmöistä se on. Vaikeaahan se elämä on.

Ps. Ihmiset, muistakaa hymyillä! :)


2 kommenttia:

  1. "Mutta nykypäivänä on kerrassaan vaikea ystävystyä. Vaikka itse olisi kuinka mahdottoman avoin, puhelias ja reipas, niin silti voi olla ettei saakkaan ystävää"

    Toi kohta! Ite oon kanssa todella positiivinen ja haluan tutustua uusiin ihmisiin ja yritän itsekin jutella aina hieman jopa liikaa tuntemattomien kanssa. Onhan se omalla tavallaan välillä hiukan noloa kun meen tuntemattoman viereen ja sanon että sähän näytät just siltä että meistä vois tulla kavereita. Outo katse, vaivautunut hymy ja moikkaus ja karkuun tilanteesta. Ja siis tein viime syksynä tälläisen pienen testin että menen ihmisten viereen ja sanon aina jotain positiivista ja katson miten he reagoivat. Järkyttävää, ei ketään osaa ottaa kohteliaisuutta vastaan. Sitten ihmetellään että mikä vittu tuo on napsinut kun noin ystävällisesti tuli juttelemaan. Hävetkää suomalaiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän tää kommentti on vilahtanut mun tietoisuuden läpi näin pahasti, että nyt vasta törmäsin tähän!?

      Mulle saa aina tulla juttelemaan ja ihan kuka vaan, kaikista parhainta on ihan odottamattomat ja ihan riippumattomat keskustelut kaiken keskellä. Semmoset, joita ei voinut mitenkään ennustaa. Harmi, että välillä se satunnainen rohkeus katoaa taivaan tuuliin ja huulet ompeloituu (joo ihan kelpo sana) kiinni näkymättömällä langalla. Siis ihan itselläkin. Harmi, että kaikkea potentiaalia ei näppärätkään silmät huomaa ja harmi, että on vähän noloa puhua tuntemattomille, mukamas. Mutta jatka pliiiis sä tuolla linjalla, koska se on ihan parasta ja tekee susta varmasti hyvän tyypin. Mä koitan kehittyä ja opetella vielä enemmän irti kaikista suomalaisista jäykkistavoista :)

      Poista