lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tanssista itsevarmuuteen.

Mä olen löytänyt jonkinsortin kiinnostuksen pukeutumiseni kuvaamisen kohtaan. Olen tykännyt aina pukeutua hyvin, jokaiseen ikäkauteeni sopivasti. En halua erottua massasta lävistyksillä ja sinisillä hiuksilla, vaan koroilla ja hyvin sopivilla asukokonaisuuksilla. Aina en aivan onnistu, mutta pidän siitä. Pidän hyvältä näyttämisestä, vaikka en voi satavarmasti sanoa näyttäväni hyvältä..

Eilen oli villi ilta. Omalla laillaan täysin päätön ja järjetön. Menimme tunteen mukana, ei epäröintiä (ennenkuin kyseessä oli 15€ summa:D). Ilta oli kuitenkin aika paska, mutta silti omanlaisensa. Sain kuulla käyttäväni "runkoani" hyvin ja näyttäväni silmän ruoalta. En tiedä mitä ne puheet oikein olivat, mutta olivatpahan silti. Ja olivatpahan kannustavia. Olen aina kärsinyt jonkinsortin "rautakanki -syndroomasta", joksi siis itse kutsun sitä. En ole luontevasti notkea, taikka sulavaliikkeinen. En ole niitä edes vaikka yrittäisin täysillä. On aina sata prosenttia plussaa kuulla osaavansa hallita kehoa, tanssivansa hyvin. Kaiken sen kiusallisuuden ja tanssivihaisuuden kauden jälkeen tunnen oloni onnistuneeksi. Uskallan ja pystyn tanssia, selvinpäin, ilman pelkoja. Olen löytänyt siitä sen nautittavan puolen. Ja aion pitää siitä kiinni, vaikka saattaisinkin näyttää (ja varmaan näytänkin) tuulen voimasta heiluvalta oljenkorrelta, joka ei tiedä yhtään mitä tekee.

Muutenkin taistelen itsevarmuuden löytämisen kanssa. Löydän sen usein, mutta joskus, jostain syystä kadotan rippeetkin siitä. Useimmiten ajattelen näyttäväni ihan ok:lta ja vaikken näyttäisikään, niin kannan sitä mitä ikinä kannankaan ylpeästi ja itsevarmasti. Pakko. Katseita kerätään joko uskomattoman hyvällä vartalolla (jota siis ei nyt kyllä löydy) tai hyvällä, suorastaan pelottavalla itsevarmuudella. Eikä se ole niin vaikeaa. Hokee vaan itselleen joitain asioita. Muistuttelee niistä hyvistä kommenteista ja pinnistelee mieleensä sen kuvan, joka oli silloin aamulla, kun oli juuri laittanut hiukset ja meikit ja oli tyytyväinen. Tai sitten vain hyväksyy sen tosiasian, ettei kukaan näytä aina hyvältä.

Itsevarmuuden ja ylimielisyyden raja on toisinaan hyvin häilyvä. Kuka ottaa nämä puheet vain itsevarman nuoren naisenalun puheina vai kuka vain itseään täynnä olevan ällötyksen ylistyksinä. Rajan ja eron voi kyllä nähdä. Itsevarmuuteen kuuluu myös omien vajaavaisuuksiensa tunnistaminen, hyväksyminen ja mahdollinen muuttaminen. Virheitä on jokaisessa (vaikka välillä joistain pitää oikein etsimällä etsiä niitä), mutta miten niiden kanssa toimii, on ihan eriasia. Ei omia pikkuvirheitään tarvitse alituiseen hävetä ja peitellä. Ne täytyy näyttää hyvällä itsetunnolla ja kertoa kaikille mitä todellisuudessa onkaan.

Siitä on varmaankin itsevarmuus tehty. Mutta emme saa unohtaa yhtä todella suurta faktaa itsevarmuudesta ja vioista. Kritiikkiä pitää osata ottaa vastaan, se pitää hyväksyä, oli se sitten miten vaikeaa tahansa. Loukkaantuminen ja alituinen selittely vievät suuren osan siitä itsevarmuudesta, vikojen ja hyvien puolien tunnistamisesta ja niiden hyväksymisestä. On myös hyvä muistaa, ettei aina voi tuntea oloaan hyväksi ja itsevarmaksi. Joskus vaan ei voi ja sille on omat syynsä. Mutta muistakaa jokainen olla sellaisia kuin olette ja kantaa se niin itsevarmasti kuin pystytte. Määrätietoisuus, itsevarmuus ja hyvä luonne ovat mielestäni huomattavasti tärkeämpiä kuin pintapuolinen kauneus ja hyvä kroppa!

Sitten jotain kuvia asuista. Tykkään muokata kuvia aika paljon, koska siten niistä tulee "taideteoksia". Todellisuuden vääristäminen on mielestäni kaunista ja taiteellista. Tämän päivän asu, uudet kengät ja hovikuvaaja Ossi (joka alkaa kehittyä pikkuhiljaa;))




käytä sitä kroppaapapapapapap!!!


mä tiedän että tää kuva menee ihan yli mittojen. Mutta voi voi. Misun kengät!




<3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti