perjantai 2. marraskuuta 2012

Tyhmät ei johda

Mikä on pahin vastustaja vastenmielisimmästä aatteesta ? Pohdin tätä, tyhmä vai viisas. Kumpi oikeastaan pystyy murskaamaan ja ajamaan epätoivon partaalle paremmin ? Pohdin asiaa rasismin ja vielä pitkälle vietyä uusnatsismin ja skin headeilyn vastaisesti.

Tyhmän kanssa väittely on usein vastaavan laista:
Sinä: miten koet menettelyjesi vaikuttavan maahanmuuttovirtaukseen, etenkin kun valtaosa ei asetu kannallesi?

Vastaaja: No vittu niitä pitää hakata niin vitusti että ne ei uskalla tulla ja menee sinne mistä tulivatkin.

Kuulostaa varmaan monelle fiksulle aika tutulta. Ei ehkä omakohtaisesti, mutta vastaavanlaisia pätkiä saa luettua ihan mistä vain. Tyhmän kanssa väittelyssä saa tuntea olonsa erityisen viisaaksi. Mutta entä, jos tyhmä ei tajua viisautta ja "surraa" kysymysten ohi haukkuen ja lytistäen ? No silloinhan kaikki se on turhaa ja et voi suoranaisesti vaikuttaa toiseen. Toinen ei välttämättä tajua hävinneensä ja silloin jopa voitto on aika laimea. Tosi elämässä tämä tyhmä voisi sitten tarttua nyrkkeihin, koska sana ei enää riitä. Ei ole yllätys, että on yksinkertaisesti helpompi perustella ja ratkaista ongelmia nyrkeillä. Etenkin jos päästä puuttuu muutama oleellinen väkänen.

Entä sitten kylmän rauhallinen viisas.

Itseeni ainekin vaikuttaa puhdas viisaus ja perustelut, rauhallisuus ja järkeily. Turvaudutaan hullun tappelemisen sijasta vaikuttamaan päällä ja suulla. Käytetään kaikkea sitä voimavaraa ja mahdollista koulutusta ohjaamaan toista. Yleensähän tämä onnistuu paremmin. Kun tietää toisen päämäärät, osaa hahmottaa toisen, saa aikaiseksi. Onko johtajat tyhmiä ? Ei todellakaan. Tyhmä on se, joka pään sijaan ajattelee nyrkeillä. Joka omistaa mielipiteen, ei osaa perustella sitä ja kun ei onnistu, niin hakataan. Montako poliitikkoa käyttää tätä taktiikkaa ? EI yksikään. Miksi siis käyttäytyä näkemyksensä edessä ja arvoilla kuin paraskin idiootti. En tiedä.

Jokainen skin head, jotta voitte toteuttaa vastenmielistä aatettanne, opiskelkaa.

Tässä tekstissä ei vaihteen vuoksi ollut mitään järkeä. Sormet tekivät sen. Ajattelin sormilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti