tiistai 30. lokakuuta 2012

Olen paha ihminen.

Mä tunnen taas tarvetta avautumiselle.

Tiedättekö te tunteen, kun te olette huomion keskipisteenä ? Saatte kehuja ja tunnette olevanne tärkeä osa jotankin ? Toivottavasti jokainen on joskus saanut tuntea sen hienon ja täydellisen suloisen tunteen, sen kuplivan varmuuden ja epävarmuuden mixauksen. Minä sain tuntea sitä viime vuonna musikaalissa, ollessani pääroolissa. Sain tuntea olevani hyvä.

Jokainen varmasti haluaisi jäädä sinne ihanaan tärkeyden kuplaansa, siihen julkisuuteen ja mukavien sanojen lätäkköön, mutta se ei aina ole mahdollista. Se viedään pois aika nopeasti ja pian olet taas se tausta piru, samalla viivalla muiden kanssa. Ja sekös harmittaa. Mutta kun ei kaikkia.

Tiedostin tilanteen viime vuonna ja yritin nauttia joka ikisestä hetkestä. Se nimittäin saattoi olla ainut kerta, kun olin pääroolissa. Poriseva paha oli ilmaantui vasta nyt, kun tämän vuoden roolit jaettiin. En odottanut mitään suurta, mutta halusin kaiken. Halusin sen saman voimakkaan ja tärkeän roolin. Halusin olla taas parrasvaloissa.

Kyllähän minä lavalla olen, mutta en usko saavani yhtäkään lauluosuutta. Ei se haittaa. No mutta haittaapas! Se on suuri muutos ja kärsin valtavasti toisten vuorosta olla siinä valossa. Mikä minua vaivaa ??!! En tiedä kummasta olen kipeämpi, siitä kun joku oikein hyvä saa ison roolin, vai kun joku huono saa ison roolin. Vaikka nauhalta katsottuna olin itsekkin niitä huonoja. Haluaisin yrittää uudestaan nyt kun tiedän omat vajaavaisuuteni, mutta nyt minusta ei tule enää sitä. Pettymysten täyttämä ilma minussa sokaistuu kateudella.

Kuitenkin teen sen roolin minkä saan, niin hyvin kuin ikinä vaan kykenen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti