sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kovempaakin kovempi elämä.

Tämä hetki jota tällä hetkellä elän, on omasta mielestäni erittäin hämmästyttävä. Tämä on uusi etappi, surullinen ja hiljainen, mutta eteenpäin vievä. Istun nyt tässä ja suunnittelen kaikki pienet tulevat tekoni nukahtamiseen asti. Sisällä jyllää kummat tunteet ja hämmennys, jonka takia kätkeydyn tietokoneen näytön taakse hiljaisena haamuna.

Tahdon kylläkin kirjoittaa jostakin aivan muusta. Viikonloppuna olin osittain olkapäänä ja sain sydämelleni niin raskasta tietoa, että meinaa jo pelkkä ajatus itkettää. En kerro mitä tasan tarkkaan kuulin ja keneltä, mutta voin sanoa, että kuka vain olisi suoraan sanottuna mykistynyt tilallani. Istuin siinä hiljaa vastaillen, yrittäen saada kaiken mahtumaan päähäni samalla kun kaikki muut huusivat ja lauloivat humalastaan onnelisina. Ahdistuin ja halasin, tunsin yllättävää pahaa oloa toisen puolesta.

Hän kuvaili erään hetken hyvin tarkkaan. Hän kuvaili tunteensa ja löi pyötää vihastaan. Silloin tajusin miten suurta viha voi joskus olla. Miten se voi olla surun sotkemaa ja pelkkää tunnetta, jota pienen ihmisen on vaikea käsitellä. Sillä hetkellä ymmärsin tuhansia asioita ja kasvoin entistä suuremmaksi, henkisesti. Sillä hetkellä kun lohdutin ystävää, tunsin oloni korvaamattomaksi. En ole sitä, mutta se oli ihan hyvä tunne. Lupaan pitää kaiken salaisuutena kuolemaani saakka. Mutta olisi ihana keksiä tapa, jolla auttaa. Nyt olen avuton linnunpoikanen, joka koittaa löytää tapaa jolla lentää. Helvetin vaikeaa.

Tekisi mieli puhua jollekkin kuulemastani. Tekisi mieli kysyä apua tai saada joku toinen tuntemaan sama tunne, kuin tunnen nyt. Harteilleni on kasattu paljon salaisuuksia, joista en koskaan saa sanoa kellekkään. Hiljaa pidän ne sisälläni, vaikka ne joskus pyrkivät ulos. Mutta voin olla varma, ettei edes humala saa niitä ulos. Jokin pitää ne sisällään visusti ja hyvä niin. Niitä ei ole tarkoitettu kenenkään korville. Ne ovat muiden kertomia ja muiden asioita, jotka eivät kuullu muille. Eivät edes minulle ennen. Nyt ne ovat minunkin asioita, minunkin salaisuuksia. Tuntuu osittain raskaalta kantaa niitä mukanaan, mutta toisaalta, ne ovat osa minua.

Voisin näillä salaisuuksilla saada paljon vahinkoa aikaan, paljastamalla ne. Saisin ongelmia itselleni ja tarkoitan nyt oikeita ongelmia, en vain luottamuspulaa. Voisin saada ongelmia rutka kaupalla muille, niille joillekkin joita salaisuudet koskevat. Voisin käyttää niitä mieleni mukaan ja pelata niillä peliä, mutta siksi niitä ei minulle kerrottu. Minulle ei annettu avaimia kiristämisen ja petoksen maailmaan, vaan minulle uskouduttiin. Ne asiat haluttiin kertoa edes jollekkin, edes yhdelle ihmiselle. Humala vaikutti muutamaan paljastukseen, mutta muutamaan ei. Tiedän niin paljon asioita, joista ihmiset ennemmin haluavat olla tietämättä ja haluavat vaieta. Tunnen nyt itsekkin vihaa ja surua sekaisittain ja omat kokemukset ovat vain pintanaarmuja. Elämä on kovempi kuin väittää olevansa.

Ei mulla muuta. Tuli todella pitkä kirjoitus (omastamielestäni), mutta mulla on todella tylsää. Hyvää yötä kaikille, jotka jaksaa lukea ! Loppuun salaisuus, jonka kerron teille. Ne jotka jaksoivat tänne asti, tietävät sen. Salaisuuteni on tyhmä. Minä pelkään murhaajaa ja pimeää. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti