maanantai 23. heinäkuuta 2012

alastomat jalat

Nyt se tulee tai nyt ne tulee! Lupasin viime postauksessa että tulevissa postauksissani paljastan jalkapohjani. No nyt täytän sen lupauksen ja vielä ylitäytän sen. Innostuin ja otin kuvia myös sääristä. Se oli todella vaikeaa, koska jouduin käyttämään itselaukaisijaa tai niinkuin joose joskus sanoi "itsetuhonappulaa" ja jalat eivät millään meinanneet mahtua kuvaan. Sain sadasta kuvasta vain 1-3 onnistunutta kuvaa. Huoh.

Tässä sivussa voisin kirjoittaa jotain kummallista. Tai ei se kummallista ole, mutta jotain kuitenkin. Se aihe mistä jo meinasin kirjoittaa eli alastomuus on kummallinen tabu. Koska en usko jumalaan ja adamiin ja evaan, voin vain miettiä miksi alastomuudesta on tullut niin suuri asia. Nyt tähän voisi joku lukija ajatella, että eihän se mikään tabu ole, nuorethan kulkevat puolialastomina julkisesti jne. jne. No mutta tarkoitankin sitä alastomuutta itsessään. En odota tai tahdo ihmisten kulkevan alasti, ei suoraan sanottuna kiinnosta polttaa silmiä mummojen ja pappojen alastomille rungoille. En pidä vanhuutta kauniina, enkä alastomuutta niin tavallisena.

Mutta haluaisin tietää miksi. Miksi alastomuus on asia josta etenkin uskonnot pauhaavat. Uskonnot ja alastomuus eivät sovi samaanlauseeseen. Tai uskonnot ja naisen alastomuus. Tai jotkut tietyt uskonnot ja naisen alastomuus. Tai islam/hindu ja naiset. Alastomuus on ihminen. Ihminen on alastomuus. Miten sitä voi muuttaa ja miksi sitä halutaan muuttaa ? Kiihko ja kiima ? Voisin teorioida, että kiima syntyy vain siksi, koska niistä tietyistä ruumiin osista on tehty vartavastn tabu tai asia joka pitää peittää. Niistä asioista, mitkä ovat erilaisia kuin vastakkaisella sukupuolella. Miksi muuten naiset peittävät rintansa rannalla, mutta miehet eivät? Onhan heilläkin nännit. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että pienirintaiset naiset saisivat kulkea yläosattomissa.

Tuntuu oudolta kirjoittaa aiheesta johon löytyisi niin monta näkökulmaa ja niin monta kantaa, että pitäisi kirjoittaa romaani selvittääkseen kaiken. Ehkä joskus, kun opin kirjoittamaan. Olen päättänyt vielä joskus oppia. Mutta mielestäni alastomuus on ihminen ja ihminen on alastomuus. Alasti käveleminenkin on outoa. Vaatteisiin on vaan niin turtunut. Nyt olen onnistunut sekoittamaan mieleni ja joudun tältä osin lopettamaan alastomuudesta kirjoittamisen. En tarkoita että olisin kiimassa, tarkoitan sitä, että mieleni täyttyi niin monista näkökulmista, että sotkeuduin. Joskus käy niin, eikä sille mitään mahda. Pitää vaan lopettaa sitten ja vaipua ajatus koomaan. Eli seuraavat kaksi tuntia luultavasti pääni täyttää marakatti..

Sitten kuvia, ei järin hyviä vaan. Emma oli todella ihana kun kehui mun blogia.

sen kerron mun jalkateristä, että oon armottoman huono leikkaamaan varpaankynsiä. Ne kasvaa aina oksettavanpitkiks, kipeytyy ja tekee sukkiin reikiä. Pitäisi varmaan opetella uusi tapa..

tässä kuvassa seksikkäintä on mun housut taustalla. oon niin hyvä kuvaamaan, kun pidän huolen että tausta on kunnossa jne.

vaikka näytän alastomalta, en ollut. Säälittävää kun en vaan pystynyt.


Ps. tämä oli sekava teksti. En jostain syystä vaan pystynyt keskittymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti